Talletusautomaattien verkosto kasvaa OttoPlus-automaateilla

OttoPlus-automaateilla toimivat kaikki Otto-automaateilta tutut palvelut, plus setelien talletus. Ensimmäiset uudenlaiset automaatit on asennettu vuonna 2016 ja nyt OttoPlus-automaatteja ollaan levittämässä kymmenille paikkakunnille ympäri Suomen.

 

OttoPlus on Otto plus setelien talletus

 

OttoPlus-automaatista voi nostaa käteistä aivan kuten muistakin Otto-automaateista. OttoPlus-automaatti on palveluiltaan muutenkin kuin Otto-automaatti, mutta lisäksi sillä onnistuu setelien talletus. Uudenlainen automaatti muistuttaa myös ulkoisesti tavallisia Otto-automaatteja, paitsi että sen valomainoksissa näkyy uusi tunnus OttoPlus.

 

OttoPlus-automaatit täydentävät TalletusOtto-automaattien verkostoa

 

Automatian 160 TalletusOtto-automaattia ovat kovassa käytössä ja uudet OttoPlus-automaatit kasvattavat palveluverkostoa setelien talletusten osalta. Kaksi kolmasosaa TalletusOtto-automaattien talletuksistakin sisältää pelkkiä seteleitä ja noin 90 % talletetusta rahasta on seteleinä.

 

OttoPlus-automaateissa ei ole laitteistoa kolikkojen käsittelyyn, joten ne ovat mitoiltaan pienempiä kuin Automatian tähän asti asentamat TalletusOtto-automaatit. OttoPlus-automaatteja voidaan asentaa myös ulkoseiniin, palvelemaan 24/7-periaatteella. Ensimmäiset OttoPlus-automaatit otettiin käyttöön vuonna 2016. OttoPlus-verkostoa on tarkoitus kasvattaa vuosien 2017–2018 aikana yhteensä noin 200 automaattiin ympäri Suomen, myös pienemmille paikkakunnille ja alueille, joilla ei ole TalletusOtto-automaattia.

 

Useimmat pankit mukana talletusautomaattipalveluissa

OttoPlus- ja TalletusOtto-automaattien talletuspalvelut toimivat OP Ryhmän, Nordea Pankin, Danske Bankin, POP Pankkien ja Säästöpankkien korteilla, mukaan lukien Oma Säästöpankki.

 

Talletuspalvelu näkyy lisävalintana niiden pankkien korteilla, jotka ovat mukana kyseisessä palvelussa. Talletuspalvelu toimii näiden pankkien kaikilla sirullisilla korteilla, joissa on debit-ominaisuus, myös esimerkiksi Visa Electron -korteilla. Talletus ei ole mahdollista luottokortilla eikä yhdistelmäkortin credit-valinnalla.

 

Katso otto.fi

 

Paljon tietoa Automatian käteisautomaattipalveluista saa osoitteesta otto.fi.

 

Muun muassa reitti lähimmälle automaatille löytyy otto.fi-sivuston hakupalveluista ”Missä Otto?” ja ”Missä Talletus?”.

 

Automatia päivittää nykyisin automaattiensa sijainnin lisäksi mahdolliset palvelukatkot lähes reaaliaikaisesti otto.fi-sivuston hakupalveluihin, joten sieltä voi myös tarkistaa, että lähin automaatti on toimintakunnossa.

 

 

Kategoria(t): Ajankohtaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.