S-ryhmä poistaa loputkin Otto-automaatit tiloistaan

S-ryhmä ilmoitti vuonna 2017 lopettavansa käteisautomaattiyhteistyön Automatia Pankkiautomaatit Oy:n kanssa. S-ryhmä poistaa viimeiset noin 130 Otto-automaattia toimipisteistään maaliskuun loppuun mennessä. Kaikki S-ryhmän poistamat Otto-automaatit eivät ole jääneet kodittomiksi, koska Automatia on sopinut niiden sijoittamisesta mm. K-ryhmän ja Tokmannin myymälöihin.

Merkittäviä muutoksia Otto-automaattien verkostossa

S-ryhmän tiloistaan irtisanomien automaattien sijoittaminen uusiin paikkoihin on aiheuttanut merkittäviä muutoksia käteisautomaattien verkostossa. Automatian sopimukset yhteistyön laajentamisesta Keskon, Tokmannin, R-kioskin, Lidlin ynnä muiden tilantarjoajien kanssa takaavat sen, että suurin osa S-ryhmässä sijainneista automaateista on jo saanut tai tulee saamaan uuden sijoituspaikan. ”Näin minimoimme Otto-automaattien käyttäjille aiheutuvaa haittaa”, kertoo Automatian toimitusjohtaja Marko Vilo.

Otto.fi näyttää automaattien sijainnit

Ajantasainen lista paikkakunnan automaateista ja reitti lähimmälle automaatille löytyy aina kotisivuilta sekä mobiiliapplikaatiosta Otto.fi (hakupalveluista ”Missä Otto?” ja ”Missä Talletus?”). Otto.fi -hakupalveluihin päivitetään etukäteen tieto myös pois siirtyvistä ja uusiin paikkoihin tulevista automaateista.

Suomalainen Otto-automaattiverkosto on kansainvälinen esikuva

Otto-automaatit säilyvät muutosten myötäkin Suomen laajimpana käteisautomaattiverkostona. Otto-automaatteja on edelleen yli 1300, joista noin 350 on myös talletuspalveluita tarjoavia TalletusOtto ja OttoPlus-automaatteja.

”Useiden pankkien yhteistyössä rakentama suomalainen Otto-verkosto on pian 25 vuotta turvannut käteisen saatavuuden mahdollisimman tehokkaasti ja käteisen nosto Otto-automaateista on tämän ansiosta pääsääntöisesti ilmaista”, Vilo kertoo.

Kategoria(t): Ajankohtaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.